
Vuoden 2019 talous on tasapainossa
Kaupungin kehitys positiivisessa vireessä
Kaupungin kehitys on positiivisessa vireessä. Väestöennuste kipuaa yli 77 000 asukkaan Savonlinnasta muuttaneiden opiskelijoiden myötä. Työllisyys ja alueen yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on kasvanut.
Kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen lokakuussa julkaisemassa talousarvioehdotuksessa kaupungin talous vuodelle 2019 on tasapainossa. Verotuloja kaupungille kertyy arviolta 275 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia saadaan noin 141 miljoonaa euroa. Kaupunki maksaa Siun Sotelle sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä noin 243,5 miljoonaa euroa. Lainaa kaupungilla on asukasta kohden 3 308 euroa.
Kaupunki investoi jatkossakin palveluihin
Vuosina 2019–2021 kaupunki investoi runsaalla 137 miljoonalla eurolla. Pääpaino on päiväkotien ja koulujen rakentamisessa.
– Ohjelmassa ovat Sirkkalan koulun muutos yläkouluksi, Marjalan ja Karsikon alakoulujen rakentaminen sekä Enon ja Tuupovaaran alueen kouluratkaisujen toteuttaminen. Lisäksi aloitetaan Hammaslahden koulun tilatarveselvitys. Pajakadulle ja Jukolankadulle rakennetaan päiväkodit, Karjalainen kertoo.
Asemanseudun muutos ja Penttilänrannan rakentaminen etenevät ja Vapaudenpuisto peruskorjataan. Lisäksi katuinvestoinnit jatkuvat. Vapaa-ajan palveluja täydentää toinen valmistuva harjoitusjäähalli. Lisäksi kaupunki rakentaa Mehtimäkihallin sekä Sirkkalan liikuntatilat ja peruskorjaa
Mehtimäen keskusurheilukentän. Konservatorion ja Carelia-salin uudistuksen toteuttaminen etenee.
Veroprosentit ennallaan
Kaupungin tuloveroprosentti on vuonna 2019 edelleen 20,5 prosenttia ja yleinen kiinteistöveroprosentti 1,1 prosenttia. Kaupunginvaltuusto hyväksyi veroprosentit maanantaina 29. lokakuuta. Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarvion maanantaina 26.11. kello 15. Kokousta voi seurata suorana kaupungin Youtube-tilillä.