Joensuun taajama-alueilla on käynnistymässä uuteen Avoin Kuitu -valokuituverkkoon tähtäävä hanke, joka lähtee etenemään tämän kesän aikana, jos kiinnostuneita tilaajia valokuituyhteydelle löytyy heti kesäkuun aikana tarpeeksi.

Tämän hankkeen taajama-alueisiin kuuluvat Heinävaara, Kiihtelysvaara sekä Joensuu Iiksenniitty. Hankkeen toteuttaa joensuulainen tietoliikenneyhtiö Cap-Net. Vuodenvaihteessa julkisella kuulemisella selvitettiin, ettei muilla operaattoreilla ole suunnitelmia rakentaa valokuituverkkoa kyseisille alueille lähivuosina.

– Hankkeen toteutumisen kannalta on tärkeää, että mahdollisimman moni kuituyhteyttä suunnitteleva liittyy mukaan jo alkuvaiheessa ja kuituverkkoa päästään rakentamaan, kertoo Joensuun kaupungin tietohallintopäällikkö Pekka Penttinen.

Valokuituverkon hyödyt

Valokuituverkko takaa käyttäjälleen luotettavan internet-yhteyden esimerkiksi tv-palveluiden kannalta. Esimerkiksi TV-antennilähetykset voivat pimentyä huonon sään takia, mutta verkon kautta tulevien TV-lähetysten kohdalla tätä ei tapahdu, sillä valokuituverkko kulkee maan alla.

Nykyään myös kotona asumisen laatu ja se, kuinka pitkään kotona asutaan, merkitsee paljon esimerkiksi eläkeläisille. Luotettava internet-yhteys mahdollistaa vakaan käyttökokemuksen esimerkiksi etänä tehtävissä terveys- ja hoivapalveluissa. Tämän kaltaisiin palveluihin voi esimerkiksi kuulua potilaan kanssa etäyhteyden välityksellä käytävät keskustelut.

Nykyaikainen valokuituverkko sujuvoittaa myös etätyötä ja -opiskelua. Näin työntekemisestä ja opiskelusta tulee mielekkäämpää, kun huomio ei kiinnity epävakaaseen tai hitaaseen verkkoyhteyteen.

valokuituhavainnekuva

Valokuidun avulla varmistat, että sinulla on tulevaisuudessakin yhteys, jonka avulla saat käyttöösi esimerkiksi kaikki uudenlaiset internet-, televisio, puhelin- ja terveyspalvelut. Yhä useampi palvelu – kuten 360-videolähetykset – kehitetään nimenomaan nopealla kiinteällä yhteydellä käytettäväksi.

Valokuitu on pitkäaikainen sijoitus, jonka tiedetään kestävän ainakin 50 vuotta. Siksi sen hankinta vaikuttaa myös kotisi arvoon asuntomarkkinoilla.

– Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita siitä, saako esimerkiksi omaan kiinteistöön valokuituverkkoa. Tämä ratkaisu nähdään myös sijoituksena esimerkiksi oman kiinteistön arvon kannalta, toteaa Cap-Netin toimitusjohtaja Ari Hakulinen.

Valokuitu tuo kotiisi nopeimman internet-yhteyden ja parhaat mahdolliset palvelut. Kun yhteys on nopea, kaikki kodin asukkaat voivat käyttää haluamiaan laitteita ja palveluita yhtä aikaa ilman, että yhteys ruuhkautuu, hidastuu ja alkaa pätkiä.

– On vaikea ennustaa, miten paljon palveluita siirtyy tulevaisuudessa verkkoon, mutta nykyaikainen kuituverkko on tae sille, että valmiudet verkkopalveluiden käyttöä varten ovat olemassa, jatkaa Hakulinen.

Avoin Kuitu käytännössä

Avoin Kuitu -verkon avoimuus tarkoittaa sitä, että verkkoon liittyvä kotitalous ei ole sidoksissa vain yhteen palveluntarjoajaan. Verkon toiminta on siis asiakkaan näkökulmasta verrattavissa sähköverkkoon. Liittyjällä on mahdollisuus valita palvelut yhdeltä tai useammalta palveluntarjoajalta.

Avoin Kuitu -hankkeeseen on haettu Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen maaseuturahaston tukea. Joensuun kaupunki mahdollistaa osaltaan hankkeen toteutumisen osallistumalla sen rahoitukseen kuntaosuudella julkisesta rahoituksesta.

Kerro kiinnostuksestasi valokuituliittymään:

www.avoinkuitu.fi/alue/joensuu