Marraskuun synkkiin, sateisiin ja tummiin iltoihin tuo valoa Suomen suurin musiikkielokuvafestivaali Rokumentti.

Musaleffat, ajankohtaiset dokumentit, klubit ja legendaariseksi muodostunut ulkoilmanäytös tuovat festaritunnelman eri puolille kaupunkia marraskuun puolivälissä. Festivaalin teemaohjelmisto tuo esille friikkiyden kymmenen dokumenttielokuvan voimin. Ohjelmistossa esitellään hahmoja, jotka joko yhteiskunta tai he itse määrittelevät erilaisiksi, friikeiksi. Kaiken kaikkiaan luvassa on 46 tarkoin valittua elokuvaa, jotka käsittelevät musiikkia, kulttuuria ja yhteiskuntaa sekä aimo liuta tekijävieraita.

Festivaalin teemaohjelmistossa esiin pääsevät muun muassa teatteriohjaaja ja kulttuuripersoona Jussi Parviainen, joka tuo Rokumenttiin Yksinteoin-elokuvansa, punkhörhöt GG Allin ja The Mentors sekä niin ikään vieraaksi saapuva drag-taiteilija Carlotta Moore.

Rokumentissa on ensi-illassa kaksi uunituoretta suomalaista dokumenttia. HC Andersen -dokumentissa kuvataan joensuulaisen rockhistorian kahtahahmoja ja Tuhansien raitojen miehet -elokuvassa tutustutaan Suomen eniten äänitteitä tehneiden muusikoiden tarinoihin.

Rokumentin lippuja myydään Savon Kinojen verkkokaupassa ja Elokuvateatterikeskus Tapion tiskillä.

Rokumentin elokuvalipulla pääsee taidemuseo Onniin festivaalin aikaan kahdella eurolla. Rokumentti-yleisölle on myös maksuton yleisöopastus ITEpäisyys-näyttelyyn perjantaina 17.11. kello 14. Myös Ismo Alangon ja sinfoniaorkesterin Taiteilijaelämää-konsertin liput saa Rokumentin festivaalilippupaketilla alennettuun hintaan Carelicumista tai ovelta. Konsertti Joensuu Areenassa perjantaina 17.11. kello 19.

Rokumentti Rock Film Festival Joensuussa 15.–19.11.

Lue lisää
www.rokumentti.com