Ylpeäs­ti “kak­kis”

Ilo­na Pii­rai­nen on toi­mi­nut 13 vuot­ta Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­rin II viu­lun äänen­joh­ta­ja­na. Hän viih­tyy Joen­suun kokoi­ses­sa kau­pun­gis­sa ja kom­pak­tin kokoi­ses­sa kau­pun­gi­nor­kes­te­ris­sa. Kuin­ka Ilo­nas­ta tuli muusik­ko ja nime­no­maan viu­lis­ti?

– Olen per­hee­ni vii­des lap­si ja kuo­pus. Sisa­ruk­se­ni soit­ti­vat puhal­lin­soit­ti­mia. Olin tämän esi­mer­kin vuok­si kuusi­vuo­ti­aa­na sitä miel­tä, että ainoa oikea musiik­ki on puhal­lin­musiik­kia.
Ilo­na kokei­li myös kla­ri­net­tia soit­ti­me­naan, mut­ta lopet­ti opet­ta­jan­sa takia. Opet­ta­ja nimit­täin polt­ti pal­jon tupak­kaa.

– Hän näyt­ti tun­neil­la mal­lia minun kla­ri­ne­til­la­ni. Se oli inhot­ta­vaa. Kävin ehkä kak­si ker­taa tun­neil­la ja lope­tin sii­hen.

Lopul­li­nen soi­tin­va­lin­ta tapah­tui, kun seit­se­män­vuo­tias Ilo­na ja näki ensim­mäi­sen ker­ran, kun viu­lua soi­tet­tiin live­nä.

– Olin ihan ihmeis­sä­ni, että miten soit­ta­ja osuu soit­taes­saan yhteen kie­leen. Miten se oli­kaan mah­dol­lis­ta! Sil­loin halusin ryh­tyä soit­ta­maan viu­lua. Viu­lu kiin­nos­ti minua suun­nat­to­mas­ti.

Vuo­sien mit­taan Ilo­na on tul­lut sii­hen tulok­seen, että Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­ri on hänel­le juu­ri sopi­van kokoi­nen orkes­te­ri.

”En edes tien­nyt, että Joen­suus­sa on orkes­te­ri”

Ilo­na on kotoi­sin Vaa­las­ta, Kajaa­nin ja Oulun puo­li­vä­lis­tä. Lukio- ja musiik­ki­pe­da­go­gio­pin­not vei­vät hänet Ouluun. Jat­ko-opin­to­ja Ilo­na teki Kuo­pios­sa.

– Tuol­loin edes tien­nyt, että Joen­suus­sa on orkes­te­ri. Olin pyö­ri­nyt Oulu–Kuopio–Helsinki-akselilla ja Joen­suu oli jää­nyt joten­kin minul­ta huo­mioi­mat­ta. Joen­suus­sa oli kui­ten­kin II viu­lun äänen­joh­ta­jan paik­ka auki. Mie­tin pit­kään, että keh­taan­ko edes hakea paik­kaa, kos­ka en ollut aikai­sem­min toi­mi­nut äänen­joh­ta­ja­na kuin opis­ke­luai­koi­na. Hain kui­ten­kin, kävin koe­soi­tos­sa ja sain pai­kan. Olin oikeas­ti vähäl­lä jät­tää mene­mät­tä koe­soit­toon, kos­ka ajat­te­lin, etten voi miten­kään saa­da sitä paik­kaa. Lop­pu­tu­los oli todel­la iloi­nen yllä­tys.

Muusi­kon elä­mään koe­soi­tot kuu­lu­vat olen­nai­se­na osa­na, sil­lä ne ovat osa työn­ha­ku­pro­ses­sia. Maal­li­kos­ta koe­soit­to voi kuu­los­taa eri­koi­sel­ta, sil­lä sii­nä vain ääni rat­kai­see. Koe­soit­to­lau­ta­kun­ta ei tie­dä soit­ta­jien nimiä eikä edes näe soit­ta­jia, jot­ka soit­ta­vat ser­min takaa.

Vuo­sien mit­taan Ilo­na on tul­lut sii­hen tulok­seen, että Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­ri on hänel­le juu­ri sopi­van kokoi­nen orkes­te­ri.

– Moni haa­vei­lee soit­ta­van­sa todel­la isos­sa orkes­te­ris­sa, mut­ta minä en niin pal­jon tyk­kää sii­tä. Pidän hie­man pie­nem­mäs­tä orkes­te­ris­ta. Pidän myös Joen­suus­ta kau­pun­ki­na, vaik­ka asun­kin nyky­ään Kon­tio­lah­den puo­lel­la. Joen­suu on sopi­van kokoi­nen ja ihmi­set eivät hie­nos­te­le. Pidän sel­lai­ses­ta perus­mei­nin­gis­tä.

Soit­ta­va soti­las­ko­ti­si­sar

Ilo­na Pii­rai­nen ker­too ole­van­sa vah­vas­ti iden­ti­tee­til­tään II viu­lis­ti eli kak­kos­viu­lis­ti.

– II viu­lus­sa pitää seu­ra­ta tar­kas­ti mitä ympä­ril­lä tapah­tuu, mitä I viu­lus­sa, altos­sa ja sel­los­sa tapah­tuu. II viu­lu tukee I viu­lua, joka pää­see lois­ta­maan. Mie­les­tä­ni II viu­lut ovat perus­ta ja tosi tär­keä osa orkes­te­ria. Meil­lä on II viu­lus­sa tosi hyvä yhteis­hen­ki ja kut­sum­me itseäm­me kak­kik­sik­si.

Kak­kos­viu­lun soit­ta­mi­nen on fyy­si­ses­ti ras­kas­ta, sil­lä soit­to tapah­tuu pal­jon ala­kie­lil­lä.

– Viu­lun soit­ta­mi­sen ergo­no­mia on yli­pää­tään ihan jär­kyt­tä­vä. Pidän huol­ta fyy­si­ses­ti soit­to­kun­nos­ta­ni venyt­te­lyil­lä ja TREl­lä eli Trau­ma Relea­se Exerci­se ‑har­joi­tuk­sil­la. Se on täri­nä­te­ra­pi­aa ja se toi­mii minul­le. Se pois­taa jän­ni­tyk­siä kehos­ta, jot­ka tule­vat han­ka­las­ta työ­asen­nos­ta.

Myös mie­lei­nen har­ras­tus antaa vas­ta­pai­noa työl­le ammat­ti­muusik­ko­na. Moni ei var­maan­kaan tie­dä, että Ilo­na on soti­las­ko­ti­si­sar.

– Se on rakas har­ras­tuk­se­ni. Olen ollut muka­na nuo­res­ta saak­ka niis­sä hom­mis­sa. Isän­maal­li­suus on minul­le tär­ke­ää.

Mie­les­tä­ni II viu­lut ovat perus­ta ja tosi tär­keä osa orkes­te­ria.

Musiik­ki on oike­aa ja ras­kas­ta työ­tä

Musiik­kia ei vält­tä­mät­tä aina miel­le­tä oikeak­si työk­si. Ilo­na­kin on saa­nut kuul­la kom­men­tin ”mil­loin sinä ryh­dyt teke­mään oikei­ta töi­tä”.

– Musiik­ki ei ole tur­haa. Se on hyvin­voin­tia. Tilas­to­jen mukaan mitä huo­nom­min menee talou­del­li­ses­ti, sitä enem­män ihmi­set käyt­tä­vät kult­tuu­ri­pal­ve­lu­ja. Se on yleis­maa­il­mal­lis­ta.

Ilo­na kuvai­lee Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­ri tai­ta­vak­si, ammat­ti­tai­toi­sek­si, her­käk­si, jous­ta­vak­si, yhteis­työ­ky­kyi­sek­si….

– Teem­me kaik­ki Musiik­kia isol­la ämmäl­lä. Se on mei­dän jut­tu. Kai­kil­la on sama into­hi­mo ja halu. Todel­la tyy­ty­väi­nen olen ollut Eeron alka­nee­seen kau­teen ja olen innois­sa­ni kas­va­nees­ta kysyn­näs­tä!

Kun kon­sert­ti­viik­ko on meneil­lään, aikaa ei ole har­joi­tel­la seu­raa­van vii­kon kon­ser­tin teok­sia. Har­joit­te­lu jää­kin usein vii­kon­lop­puun. Vaik­ka teok­sen oli­si soit­ta­nut esi­mer­kik­si vuo­si tai kak­si sit­ten, ei har­joi­tuk­siin ja kon­sert­tiin voi men­nä val­mis­tau­tu­mat­ta.

Pit­kä koke­mus ammat­ti­muusik­ko­na on opet­ta­nut Ilo­nal­le esi­mer­kik­si sen, mitä kon­sert­ti­päi­vä­nä kan­nat­taa syö­dä ja mitä ei ja miten kon­sert­tei­hin juu­ri hänen kan­nat­taa val­mis­tau­tua.

– Itse syön kon­sert­ti­päi­vä­nä mie­lel­lään hii­li­hy­draat­te­ja, kos­ka niil­lä jak­san parem­min kon­ser­tin. Päi­vä­unet ovat minul­le kon­sert­ti­päi­vä­nä ehdot­to­mat. Ne aut­ta­vat onnis­tu­maan hyvin. Ken­raa­li­har­joi­tus­ten ja kon­ser­tin väli­sen ajan pyrin rau­hoit­ta­maan ja kar­si­maan kai­ken häs­sä­kän pois.

Toki työs­sä on Ilo­nan mukaan osa rutii­nia, mut­ta val­mis­tau­tu­mi­nen täy­tyy sil­ti teh­dä. Ylei­sön näke­mät upeat kon­ser­tit ovat vain jää­vuo­ren huip­pu ammat­ti­muusi­kon työs­tä.

– Mie­he­ni välil­lä ihmet­te­lee, ettei minul­la ole vapaa­päi­viä. Työ­tun­nit eivät tah­do riit­tää kai­ken teke­mi­seen. Var­sin­kin kun kon­sert­ti­kausi on pääl­lä. On tär­ke­ää, että kesän ja jou­lun aika­na ehtii palau­tua. Muu­ten tätä työ­tä ei jak­sai­si fyy­si­ses­ti eikä hen­ki­ses­ti.

Teem­me kaik­ki Musiik­kia isol­la ämmäl­lä. Se on mei­dän jut­tu.

Orkes­te­ri­har­joi­tus­ten lisäk­si muusi­kot val­mis­tau­tu­vat tule­viin kon­sert­tei­hin ja teke­vät koti­har­joit­te­lua sekä ylei­sö­työ­tä.

Äänen­joh­ta­ja­na Ilo­na tekee myös II viu­lu­jen jousi­tuk­set eli rat­kai­see kuin­ka oman ryh­män jousen soit­to­ta­pa nivou­tuu mah­dol­li­sim­man hyvin yhteen mui­den jousi­soi­tin­ryh­mien kanssa.Yleisöstä kat­sot­tu­na jousi­soit­ta­jia seu­ra­ten huo­maa hel­pos­ti, että toi­si­naan muusi­kot soit­ta­vat samal­la taval­la ja samaan suun­taan ja toi­si­naan eri­suun­taan. Tämä ei ole sat­tu­man­va­rais­ta vaan äänen­joh­ta­jien tar­kan har­kin­nan tulos.

On ole­mas­sa omat mer­kin­tä­ta­vat esi­mer­kik­si jousen kul­kusuun­nal­le tai mon­ta­ko ään­tä samal­la jousel­la soi­te­taan ja nämä har­kit­se­man­sa rat­kai­sut Ilo­na kir­joit­taa nuot­tei­hin muis­tiin mer­kein, jot­ka koko län­si­mai­nen tai­de­musiik­ki on tun­te­nut vuo­si­sa­to­ja.

– Kysees­sä on ikään­kuin oma sala- tai sym­bo­li­kie­len­sä, Ilo­na nau­rah­taa!

Kai­ken tämän pääl­le hän on vie­lä luot­ta­mus­mies. Kuin­ka Ilo­nas­ta tuli luot­ta­mus­mies?

– Orkes­te­ris­sa ei ollut vuo­teen luot­ta­mus­mies­tä eikä val­tuus­kun­taa. Tilan­ne sai muu­ta­mat ihmi­set akti­voi­tu­maan. Val­tuus­kun­nan puheen­joh­ta­jak­si ryh­tyi Mat­ti Rai­jas ja hän hou­kut­te­li minut mukaan luot­ta­mus­mie­hek­si. Kos­ka luo­tin ja luo­tan edel­leen Mat­tiin sata pro­sent­ti­ses­ti ja tie­sin, että tuki­sim­me toi­siam­me, suos­tuin. Halusin kan­taa vas­tuu­ta, sel­ven­tää Ilo­na.

Haas­tei­ta luot­ta­mus­mie­hen teh­tä­väs­sä on riit­tä­nyt. Vii­me syk­sy­nä käy­tiin läpi ras­kaat yt-neu­vot­te­lut ja koro­na-epi­de­mian vuok­si seu­raa­vat ovat alka­mas­sa.

– Vaik­ka työ on ollut todel­la vai­ke­aa ja välil­lä on teh­nyt mie­li heit­tää hans­kat tis­kiin, on sil­ti kol­le­go­jen tuki ja tie­toi­suus sii­tä, että omal­la työl­lä voi olla mer­ki­tys­tä koko orkes­te­rin ole­mas­sao­loon on aut­ta­nut jak­sa­maan, tote­aa Ilo­na.

Lap­set lähel­lä sydän­tä

Jos Ilo­na ei oli­si ammat­ti­muusik­ko, hänen työn­sä voi­si hyvin­kin liit­tyä mate­ma­tiik­kaan ja nume­roi­hin tai lap­siin.

– Pää­sin nuo­re­na opis­ke­le­maan myös mate­ma­tiik­kaa. Tyk­kään las­ke­mi­ses­ta niin pal­jon, että saa­tan vie­lä nyky­ään­kin las­kea teh­tä­viä lukion mate­ma­tii­kan kir­jois­ta. Minus­ta ne ovat iha­nia. Samoin kuin lap­set. Voi­sin hyvin näh­dä itse­ni töis­sä vaik­ka päi­vä­ko­dis­sa.

Sydä­men asia Ilo­nal­le orkes­te­ri­muusik­ko­na on las­ten paris­sa teh­tä­vä ylei­sö­työ. Orkes­te­ri­lai­set vie­rai­le­vat esi­mer­kik­si kai­kis­sa joen­suu­lai­sis­sa 2‑luokissa, tämä liit­tyy Joen­suun kau­pun­gin Kult­tuu­rin­vir­ta-hank­kee­seen.

– Teen vähin­tään 16 luok­ka- ja kou­lu­vie­rai­lua vuo­des­sa. Muis­tan ker­ran, kun olim­me jous­ten kans­sa soit­ta­mas­sa 8‑luokkalaisille. Siel­lä ne tei­nit istui­vat jump­pa­sa­lin lat­tial­la coo­li­na eikä tie­ten­kään kukaan voi­nut näyt­tää, että esi­tys kiin­nos­tai­si. Kun odo­tin kou­lun pihal­la kyy­tiä, eräs nuo­ri kuu­li­ja pyö­räi­li ohit­se­ni ja huusi ”ihan vitun hyvä kon­sert­ti”. Kasi­luok­ka­lai­sen suus­ta se oli paras­ta palau­tet­ta.