Pit­kän lin­jan orkes­te­ri­muusik­ko

Orkesteri on opettanut Juha Ikoselle tärkeitä taitoja.

Viu­lun vie­hät­tä­vä ääni sai Juha Iko­sen aloit­ta­maan viu­lun­soi­ton lap­se­na. Ensim­mäi­sen soit­ti­men­sa hän sai vaa­ril­taan ja musii­kin saloi­hin joh­dat­te­li isä.

– Vii­si­vuo­ti­aa­na kuu­lin Hel­sin­gin kau­pun­gi­nor­kes­te­rin enti­sen kon­sert­ti­mes­ta­rin soit­ta­van äitien­päi­vä­nä ja se jäi mie­lee­ni. Viu­lun­soit­to oli vai­kut­ta­vaa ja halusin ryh­tyä soit­ta­maan itse­kin, Iko­nen muis­te­lee.

– Kun ryh­dyin pyy­tä­mään van­hem­mil­ta­ni viu­lua, he eivät suos­tu­neet, vaan ajat­te­li­vat viu­lun jää­vän nurk­kaan pölyyn­ty­mään. Vaa­ri­ni sit­ten hank­ki minul­le viu­lun ja sii­tä se läh­ti. En men­nyt heti soit­to­tun­neil­le, vaan isä­ni soit­ti kita­raa ja oli sitä kaut­ta musii­kin kans­sa teke­mi­sis­sä, joten hän antoi minul­le opas­tuk­sen alkuun. Sen jäl­keen menin yksi­tyis­tun­neil­le, hän jat­kaa.

Mat­ka orkes­te­ri­muusi­kok­si ei ollut itses­tään sel­vää, vaan Iko­nen ajat­te­li aluk­si, että hänes­tä täy­tyy tul­la solis­ti.

– Ura­ni kään­tyi kui­ten­kin orkes­te­ri­muusi­kon työ­hön, mikä on hie­noa. Ja viu­lus­sa ääni on edel­leen paras­ta, Iko­nen vah­vis­taa.

Van­hem­pa­ni ajat­te­li­vat viu­lun jää­vän nurk­kaan pölyyn­ty­mään.

Yhteis­työ takaa hie­non soin­nin

Sibe­lius-Aka­te­mias­sa kou­lut­tau­tu­mi­sen, Ame­ri­kas­sa sti­pen­di­aat­ti­na toi­mi­mi­sen ja Sveit­sis­sä viu­lun­soi­ton opis­ke­le­mi­sen jäl­keen Juha Iko­nen sai I viu­lis­tin pai­kan Turun fil­har­mo­ni­ses­ta orkes­te­ris­ta. Kun Joen­suun orkes­te­ria laa­jen­net­tiin ja kon­sert­ti­mes­ta­rin paik­ka oli auki vuon­na 1986, Iko­nen haki ja sai pai­kan.

–  Joen­suu oli sil­loin kehit­ty­vä yli­opis­to­kau­pun­ki. Tääl­lä oli aika pal­jon töis­sä kol­le­goi­ta­ni, joi­ta olin Sibe­lius-Aka­te­mias­sa opis­kel­les­sa­ni tavan­nut – se oli muka­vaa, hän ker­too.

– Toi­min kon­sert­ti­mes­ta­ri­na 22 vuot­ta ja vuon­na 2008 siir­ryin l viu­lun äänen­joh­ta­jak­si. Nyky­ään pää­asias­sa var­mis­tan, että oma stem­ma toi­mii ja muu­ten olen peri­aat­tees­sa rivi­soit­ta­ja.

Kon­sert­ti­mes­ta­ri­na toi­mies­sa­ni huo­leh­din myös jousi­tuk­sis­ta, ja jos tulee sem­moi­nen tilan­ne, että jom­pi­kum­pi tai molem­mat nykyi­sis­tä kon­sert­ti­mes­ta­reis­ta jou­tuu ole­maan pois­sa, hoi­dan roo­lin, sanoo Iko­nen.

Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­rin viu­lu­ko­koon­pa­noon kuu­luu I viu­lun lisäk­si II viu­lu sekä alt­to­viu­lu. I viu­lu ei pär­jää ilman II viu­lua eikä toi­sin­päin, vaan viu­lut täy­den­tä­vät toi­si­aan.

– I viu­lul­la on klas­si­ses­sa musii­kis­sa mones­ti melo­diat ja se soi aina kor­keam­mal­ta, ylem­mäs­tä oktaa­vis­ta. II viu­lul­la taas soi­te­taan säes­tys­ku­vioi­ta ja väli­ää­niä alem­paa, mikä voi olla haas­ta­vaa, Iko­nen ker­too.

– I viu­lu onkin vaa­ti­vuu­den puo­les­ta oikeas­taan kii­tol­li­sem­pi kuin II viu­lu, hän tote­aa.

Juu­ri orkes­te­ris­sa soit­ta­mi­sen myö­tä olen oppi­nut har­joit­te­le­maan ja har­joit­te­lu­ni on kehit­ty­nyt.

Har­joi­tus tekee mes­ta­rin

Vaik­ka Juha Iko­sel­la on pit­käl­tä ajal­ta koke­mus­ta orkes­te­ri­muusik­ko­na toi­mi­mi­ses­ta, täy­tyy ohjel­mis­to­ja sil­ti har­joi­tel­la. Vii­koit­tain vaih­tu­va uusi ohjel­ma täy­tyy oppia soit­ta­maan nopeas­sa aika­tau­lus­sa.

– Sano­taan näin, että klas­si­sen perus­oh­jel­mis­ton eteen ei enää niin hir­veäs­ti jou­du työ­tä teke­mään, mut­ta nyt kun olem­me vii­me vuo­si­na soit­ta­neet aika pal­jon moder­nia­kin musiik­kia, vaa­tii ihan uusi mate­ri­aa­li tie­ten­kin enem­män työ­tä, täs­men­tää Iko­nen.

– Itse asias­sa juu­ri orkes­te­ris­sa soit­ta­mi­sen myö­tä olen oppi­nut har­joit­te­le­maan ja har­joit­te­lu­ni on kehit­ty­nyt, sil­lä opis­ke­luai­ka­na ei ollut saman­lais­ta pai­net­ta ja sil­loin saat­toi har­joi­tel­la jotain tur­haan­kin. On ollut hyvä, että aivo­ja on pitä­nyt vai­va­ta ymmär­tääk­seen, miten jon­kun koh­dan saa mene­mään suju­vas­ti.

Har­joit­te­le­mi­sen lisäk­si orkes­te­ris­sa soit­ta­mi­nen on Iko­sen mukaan opet­ta­nut hänel­le yhteis­soit­toa ja tai­toa kuun­nel­la toi­sia. Mut­ta min­kä­lai­set kon­sert­tie­siin­ty­mi­set ovat jää­neet viu­lis­til­le mie­leen?

– Koro­nan aiheut­ta­man pit­kän ammat­ti­puo­len soit­to­tauon takia emme voi­neet het­keen esiin­tyä, joten tämän syk­syn ensim­mäi­nen kon­sert­ti, jos­sa soi­tim­me Ludwig van Beet­ho­ve­nia oli hie­no koke­mus, Iko­nen miet­tii.

– Mie­lee­ni ovat jää­neet myös ne kon­ser­tit, jois­sa on ollut muka­na huip­puso­lis­ti, kuten sel­lis­ti Nata­lia Gut­man tai Ber­lii­nin Fil­har­mo­nik­ko­jen kon­sert­ti­mes­ta­ri Leon Spie­rer, joi­den kans­sa olen kon­sert­ti­mes­ta­ri­na pääs­syt soit­ta­maan soo­loa. Täl­lai­sia hie­no­ja koke­muk­sia on usei­ta, hän sanoo.

Ota orkesteri omaksesi! Tässä juttusarjassa esittelemme Joensuun kaupunginorkesterin toimintaa ja muusikoita.

Tutustu myös orkesterin konserttitarjontaan: Tulevat konsertit