Lukutaitoa, lukukulttuuria ja yhteisöllistä lukemista kehitetään tänä vuonna Joensuun ja Kontiolahden varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa. Myös perheille on tarjolla työkaluja lukuinnostuksen herättelyyn.

Lukemisen ihmeellinen polku -hankkeiden tavoitteena on saada lapset innostumaan lukemisesta ja esitellä erilaisia keinoja kirjallisuuden käsittelyyn. Hankkeissa järjestetään koulutusta lukemaan innostamisesta sekä valotetaan lukemisen yhteisöllisyyttä. Valtaosa koulutussisällöistä löytyy netistä, mutta draamataitoja pääsee opiskelemaan ohjaajan kanssa kasvotusten pienessä ryhmässä.

Pilottikouluista materiaalia muille kouluille

Joensuun pilottikoulut ovat Utra, Nepenmäki, Reijola sekä Uimaharju. Niissä kokeillaan yhteisöllisen lukemisen menetelmiä ja kokeiluista on tavoitteena muokata valmiita malleja muidenkin koulujen käyttöön. Uimaharjun koulun kerhossa tutustutaan Celia-äänikirjapalveluun.

– Kerhossa tehdään tarinoiden maailmaan sukeltavia juttuja, joilla kiritetään lukemisen esteiden kanssa painivien lasten intoa tutustua kirjoihin kuuntelemalla, lukukoordinaattori Suvi Katves kertoo.

Valmista materiaalia kasvattajille

Hankkeessa on tuotettu valmista pedagogista materiaalia kasvattajien käyttöön. Teemoja ovat muun muassa suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus, ilmastonmuutos sekä tunne- ja kaveritaidot.

Kirjojen lukemiseen on yhdistetty myös kuvataidetta, liikuntaa, leikkejä, pelejä sekä tieto- ja viestintäteknologisia taitoja. Kirjaa ei siis ole tarkoitus vain lukea, vaan se myös koetaan.

Hankkeen tuottamat materiaalit julkaistaan syksyn aikana julkisella Joensuun seudun Pedanet-sivulla ja materiaaleja jaetaan opettajille ja kasvattajille kaikkien käyttöön.

Lukemisen ihmeellinen polku -sisältöjä pääset katselemaan osoitteessa
bit.ly/lipkoulutus