Kulttuuripalveluillamme uusi innostunut kippari

Katriina Leppänen luotsaa kulttuuripalveluja kohti kultuurin unelmavuotta 2023

Kulttuuri Joensuun kaupungin kulttuuripalveluilla on uusi johtaja, Pohjois-Pohjanmaalta Ylivieskasta meille muuttanut Leppäsen Katriina. Hän kävi jo 90-luvun alussa kolme vuotta kestäneen mutkan Joensuussa konservatorion huilunsoitto- ja lauluopintojen merkeissä, ja palasi tässä vaiheessa työuraansa meille – lämpimästi tervetuloa Katriina!

Katriina Leppänen aloitti kulttuurijohtajan työt Joensuussa huhtikuun alussa ja pani heti merkille tekemisen meiningin.

– Olen tykännyt valtavasti! Joensuun kulttuurikenttä on todella monipuolinen ja laaja, töiden alussa meni jo omakin pää vähän pyörälle. Nyt on kokonaiskuva selkiytynyt ja omat ajatukset päässeet jalostumaan, Leppänen naurahtaa.

Sen lisäksi, että Joensuun kulttuurielämä on vuosien kuluessa laajentunut, huomaan yhdistysten ja järjestöjen aktiivisuudessa muutoksen aiempaan.

Järjestöt ja kumppanuudet korvaamattomia

Kunnan kulttuuritoiminta määritellään niin, että sen tulee edistää kulttuurin ja taiteen tekemistä, harrastamista, saatavuutta ja käyttöä sekä taide- ja kulttuurikasvatusta ja kulttuuriperintöä. Joensuun kulttuuripalveluihin ja näin ollen viime kädessä Leppäsen luotsattaviksi kuuluvat meillä yleisen kulttuurityön lisäksi kirjasto, kansalaisopisto ja museot sekä konservatorio ja kaupunginorkesteri.

Tavoitteekseen työlleen eri palveluiden parissa Leppänen kuvaa joka sektorin yleisen positiivisen kehittämisen. Kehittävä ja kokeileva asenne tuo Leppäsen mukaan arjen pyörittämiseen ja pidemmän tähtäimen suunnitelmiin aina jotain hyvää.

– Urautua ei kannata missään toiminnassa, aina voi kehittää ja kehittyä, hän kuvaa asennetaan ja aikeitaan.

– Sen lisäksi, että Joensuun kulttuurielämä on vuosien kuluessa laajentunut, huomaan yhdistysten ja järjestöjen aktiivisuudessa muutoksen aiempaan. Samoin kulttuurin pariin tulleet uudet yritykset ovat todella hieno asia. Järjestöelämä ja kumppanuudet värittävät Joensuun kulttuurielämän kokonaisuutta, mikä on loistava juttu, kuvailee Leppänen havaintojaan.

Kulttuurin unelmavuonna Joensuuhun on tulossa niin megaluokan tapahtumia kuin työpajoja ja jalkautumisia yleisön luo eri puolilla kaupunkia.

Vuosi 2023 on Joensuussa kulttuurin unelmavuosi

Saimaan alue ja Itä-Suomi tavoittelivat yhteistyössä Euroopan kulttuuripääkaupunki -titteliä Savonlinnaan vuodelle 2026. Nimitys meni tällä kertaa Ouluun, mutta osana tittelin tavoittelua ideoitiin myös Kulttuurin unelmavuodet jokaiselle Saimaa-ilmiössä mukana olleelle itäsuomalaiselle kaupungille. Joensuussa vietetään omaa Kulttuurin unelmavuotta vuonna 2023.

– Kulttuurin unelmavuonna Joensuuhun on tulossa niin megaluokan tapahtumia kuin työpajoja ja jalkautumisia yleisön luo eri puolilla kaupunkia. Unelmavuodelle ei ole tarkoituksella valittu erityistä teemaa. Haluamme olla monipuolisia ja varmistaa, että jokaiselle löytyy koettavaa ja tapahtumia, joihin ottaa osaa, kertoo Leppänen.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto tukee Kulttuurin unelmavuotta lähes 500 000 eurolla ja Joensuun kaupunki 120 000 eurolla. Kulttuurin unelmavuosi on isolta osaltaan myös kehittämishanke.

– Vuoden aikana tehdään paljon kokeiluja ja luodaan uusia yhteyksiä. Niistä halutaan saada juurrutettua sellaista toimintaa, joka jää elämään pysyvästi kulttuurivuoden jälkeenkin, Leppänen kertoo.

Uusi kulttuurijohtaja on toki päässyt jo käymään esimerkiksi konserteissa ja näyttelyiden avajaisissa. Joensuulaiset ovat tulleet heti juttusille, mikä on Leppäsestä hienoa.

– On tullut tosi lämmin ja tervetullut olo, hän kertoo kohtaamisista.

Aiheeseen liittyviä uutisia