Kuhasalo on kaikkien aarre

Luontoelämys satumetsässä kaikkien saavutettavissa

Kuhasalo on ollut jo vuosikymmeniä yksi joensuulaisten suosikkiulkoilukohteista. Sen kalliorannat, huikea järvenselkä ja ulkoilupolut satumetsätunnelmassa ovat monelle vakiokohde virkistykseen ja ulkoiluun.

Toukokuisena arkiaamuna Kuhasalossa tulijaa tervehtii hurmaavan vihreä luonto ja taidokas lintujen laulukonsertti. Jo päivän aluksi parkissa on kymmenisen autoa, mutta kaikki kulkijat ovat solahtaneet Kuhasalon vehreyteen kukin taholleen.

Vilkkaan käytön jäljiltä polut ja näkyviin tulleet puiden juuret alkoivat kaivata apua

Pari vuotta sitten Kuhasalo remontointiin varsin perusteellisesti, kun vilkkaan käytön jäljiltä polut ja näkyviin tulleet puiden juuret alkoivat kaivata apua. Kunnon tulipaikkojakin oli kyselty ja vessaa toivottu. Parempi tie perille ja enemmän parkkipaikkoja olivat myös kiikarissa.

Esteetön ja silti yhtä monipuolinen kuin aiemmin

Kuhasalon remonttitarvetta kartoitettiin kävellen ja eniten kuluneet reitit näkyivät selvästi.

Remontissa ei haluttu kuitenkaan korjata vain pieniä polkuja tai leventää osin huonosti palvelleita pitkospuita, vaan yhdeksi tavoitteeksi remontille otettiin esteettömyys.

– Kuhasalosta haluttiin paikka, jossa mahdollisimman moni joensuulainen voi saada aidon luontokokemuksen, kertoo puistosuunnittelija Paula Lamminsalo.

Mahdollisimman moni joensuulainen voi saada aidon luontokokemuksen

Kuhasalo määritellään ”vaativan esteettömäksi”. Osa poluista ja pinnoitettu ja levennetty niin, että niillä voi kulkea esimerkiksi pyörätuolilla tai avustajan kanssa.

Silti vain yksittäisiä isoja puita piti kaataa ja pieniä puita on jätetty maapuuksi, kodiksi monille eliöille.

Polkujen pinnat ovat nyt pari vuotta remontin jälkeen saaneet vielä painua ja kovettua, joten liikkuminen on entistä vaivattomampaa.

Esteettömyys on huomioitu myös muun muassa tulipaikoilla, jotka ovat normaalia korkeampia ja näin ollen useammalle helppoja hyödyntää.

– Tulipaikat löysivät remontissa paikkansa sinne, missä ihmiset näyttivät pitäneen aiemmin omia epävirallisia nuotioitaan, Lamminsalo kertoo.

Metsässä risteilee myös rakentamattomia polkuja

Vaikka Kuhasalon poluista osa on nyt sorapäällysteisiä levennettyjä, sen metsässä risteilee edelleen myös paljon kapeita, rakentamattomia polkuja. Jokainen löytää sieltä varmasti toiveidensa mukaisen ulkoilureitin.

Helppo tulla – vain melontalaituri puuttuu

Kuhasaloon oli jo ennen remonttia aiempaa helpompi tulla jokivarren pyörätien ja lähialueiden paremman katuverkoston ansiosta. Pyörällä Kuhasaloon hurauttaa keskustasta 10 minuutissa ja autolla perille pääsee mistä vaan.

Paula Lamminsalo hoksauttaa, ettei Kuhasalo olekaan pelkkä käyntikohde, vaan luontoelämyksen voi aloittaa vaikkapa jo Penttilästä.

– Penttilään rakennetaan nyt puolen kilometrin pituista virkistyspolun pätkää, joten pyörällä tai jalan Kuhasaloon tulevat voivat aloittaa luontokokemuksen jo sieltä.

Ja olipa kulkupeli millainen vaan, nyt sille löytyy Kuhasalosta jämäkkä, turvallinen teline parkkipaikan reunalta. Sieltä vesivessan lähistöltä.

– Täällä on huomioitu niin kuorma- ja kolmipyörien kuin perus-Jopojen pysäköinti. Se vähän harmittaa, että melontalaituriin eivät enää remonttirahat riittäneet.

Iso remontti suht harvinaista herkkua

Remontti toi huikean parannus jo aiemmin ihanaan Kuhasaloon. Tämän kaliiperin kunnostuksia ei Joensuun puistoille ja lähivirkistyspaikoille kuitenkaan tehdä usein.

Kuhasalon remontti maksoi 300 000 euroa ja puolet siitä maksoi valtio, kun työlle saatiin koronakriisiin liittynyttä lähivirkistysalueiden kunnostus- ja kehittämisavustusta. Jotain hyvää koronastakin.

Kuhasalon virkistysalue


Kukkosensaari 5

  • 3 km Kauppatorilta

  • 3 km esteettömiä polkuja

  • rakentamaton polkuverkosto

  • 6 tulipaikkaa

  • piknik-pöytiä

  • inva-varusteltu wc

  • jätteiden kierrätyspiste

  • P-paikat pyörille ja autoille

  • halkohäkissä polttopuita

  • tulossa: kiila puiden halkomiseen

  • kesälampaita


Lisätietoa ja kartta: joensuu.fi/luontopolut

Aiheeseen liittyviä uutisia