Raivaa kalenteristasi tilaa heinäkuulle, sillä kesän tapahtumarikkain viikko koetaan kaupungissa 8.–16.7. Menotarjontaan mahtuu vaikka mitä!

Joensuun suven odotetuimman ajankohdan, Kesän parhaan viikon, polkaisee tänä vuonna käyntiin Ilovaarirock. Festivaali laittaa vipinää kaikkien 70-, 80- ja 90-luvun musiikkia fanittavien kinttuihin nyt uutena ajankohtana lauantaina 8.7. Tapahtuma järjestetään uudistuneessa Ilosaaressa, joka aukeaa juuri sopivasti rokkikansalle. Sunnuntaina 9.7. Ilosaari täyttyy hieman toisenlaisesta väestä, kun perheen pienimmät pääsevät nauttimaan Vekararokin meiningistä.

Monipuolista ja hymyhermoja kutkuttavaa menoa on luvassa lisää Joensuun kaduilla tiistaista lauantaihin, kun tuttu kaupunkifestivaali Popkatu aukeaa. Luvassa on mm. musiikkia, taidetta, tapahtumapajoja ja tanssia. Torin ollessa remontissa tapahtumapaikat on sijoitettu nyt muun muassa taidemuseo Onnin läheisyyteen. Keskiviikkona 12.7. urheilukansaa hemmotellaan, kun keskuskentällä päästään seuraamaan Eliittikisoja. Viikon kruunaa tietenkin tuttuun tapaan Ilosaarirock. Paljon tapahtumaa luvassa – kannattaa siis pysyä kaupungissa ja lähteä kesälomamatkalle toisena ajankohtana!

Psst! Onneksi Joensuun menot eivät kuitenkaan kesään lopu: parhaat viikot saavat elokuussa jatkoa uudesta tapahtumarikkaasta viikosta, joka on tietenkin syksyn paras!

 

 

Kaikki Kesän parhaassa viikossa 8.–16.7. mukana olevat tapahtumat ovat:

  • Ilovaarirock 8.7.
  • Vekararokki 9.7.
  • Popkatu 11.–15.7.
  • Eliittikisat 12.7.
  • Ilosaarirock 14.–16.7.

 

Seuraa ilmoittelua
www.parasviikko.fi