Ari Vata­nen – Maa­seu­dul­ta maa­il­man­mes­ta­rik­si

Ari Vata­nen on elä­vä esi­merk­ki sii­tä, että myös Suo­men maa­seu­dul­ta läh­töi­sin ole­va voi voit­taa ral­lin maa­il­man­mes­ta­ruu­den. Tasai­nen tie se ei kui­ten­kaan ollut mis­sään nimes­sä.

Ensi­kos­ke­tus ral­liin

8‑vuotiaana Vata­nen jou­tui per­heen­sä kans­sa auto-onnet­to­muu­teen, jos­sa menet­ti isän­sä. Hän ei kui­ten­kaan kat­ke­roi­tu­nut auto­ja koh­taan. Omien sano­jen­sa mukaan hän oli jopa toden­nut onnet­to­muu­den jäl­keen, että ”halu­aa kesyt­tää autot”.

Kaik­ki muut­tui Vata­sen olles­sa 12-vuo­tias. Tuu­po­vaa­raan saa­pui ensim­mäis­tä ker­taa ral­li. Kuo­pion ral­li ja hie­kal­la kii­tä­vät autot sai­vat nuo­ren Arin hal­tioi­tu­maan vauh­dis­ta. Kesäyön aamu­tun­tei­na hän kat­se­li, kuin­ka autot tuli­vat mut­kaan sivu­lui­sus­sa ja jät­ti­vät jäl­keen­sä vain lei­jai­le­van pöly­va­nan. Tuon het­ken jäl­keen autot ja ral­li vei­vät nuo­ren pojan muka­naan.

Mul­la oli vaan se aja­mi­nen mie­les­sä, ei mikään muu

Vata­sen mukaan on ihan ymmär­ret­tä­vää, mik­si moni ral­li­kus­ki on alun perin maal­ta. Syy sii­hen on se, että ehkä vähän kli­sei­ses­ti sanot­tu­na he saa­vat kas­vaa eri­lais­ten konei­den ympä­röi­mä­nä. Maa­seu­dul­ta löy­tyy pel­to- ja met­sä­tei­tä, joi­ta pit­kin ajaa.

–Löy­tyy luon­nol­li­nen yhteys aja­mi­seen, Vata­nen tote­aa.

Per­hee­seen tuli Kuo­pion ral­lin kans­sa sama­na vuon­na auto uudel­leen. Vata­nen aloit­ti heti aja­mi­sen, ja nuo­ri Ari odot­ti­kin vain ajo­kor­tin saa­mis­ta.

–Mul­la oli vaan se aja­mi­nen mie­les­sä, ei mikään muu, Vata­nen muis­te­lee.

Sä oot niin kuin kapel­li­mes­ta­ri, joka hei­lut­te­lee vaan tah­ti­puik­koa ja orkes­te­ri tot­te­lee

Ral­liu­ran ylä- ja ala­mäet

Ford Escort, Ari Vata­nen ja vuo­si 1981. Kausi oli ollut yhtä vuo­ris­to­ra­taa sii­hen asti. Vata­sen kuvai­le­mia tyh­miä ulos­ajo­ja sat­tui mat­kal­le. Kaik­ki rat­ke­si kui­ten­kin vas­ta vii­mei­ses­sä ral­lis­sa Isos­sa-Bri­tan­nias­sa.

–Sä oot niin kuin kapel­li­mes­ta­ri, joka hei­lut­te­lee vaan tah­ti­puik­koa ja orkes­te­ri tot­te­lee, kuvai­lee Ari Vata­nen suh­det­taan tuo­hon Ford Escort autoon­sa.

Ennen vii­meis­tä kisaa joh­dos­sa oli Rans­kan Guy Fréque­lin. Rans­ka­lai­nen kui­ten­kin ajoi ulos kil­pai­lus­sa ja jäi näin ollen pis­teit­tä. Ari Vata­nen ajoi kau­den pää­tös­ki­sas­sa toi­sek­si toi­sen suo­ma­lais­kus­ki Hen­ri Mik­ko­lan jäl­keen. Vata­nen voit­ti maa­il­man­mes­ta­ruu­den kau­del­la 1980–1981 seit­se­män pis­teen erol­la Rans­kan Fréque­li­niin.

–Tie­sin, että jos ei oltai­si voi­tet­tu maa­il­man­mes­ta­ruut­ta, se oli­si ollut täy­sin minun vika­ni, Vata­nen myön­tää

Vuo­si 1985 oli kään­teen­te­ke­vä vuo­si Vata­sen elä­män. Hän oli mie­les­sään miet­ti­nyt, että se oli­si vuo­si, jol­loin oli­si mah­dol­li­suus uusia maa­il­man­mes­ta­ruus.

Toi­sin kui­ten­kin kävi. Kausi alkoi vai­keas­ti, mut­ta vuo­den 1984 ja 1985 vaih­tees­sa Vata­nen otti vii­si voit­toa put­keen. Sen jäl­keen Vata­nen jou­tui kes­keyt­tä­mään nel­jäs­sä ral­lin osa­kil­pai­lus­sa put­keen. Sit­ten tuli Argen­tii­nan ral­li.

Välil­lä on kir­kas­ta päi­vän­pais­tet­ta ja välil­lä on kaik­ki mus­taa

Argen­tii­nas­sa kisan kyn­nyk­sel­lä Vata­nen miet­ti, että jos hän ajaa lop­pu­kau­den hyvin, maa­il­man­mes­ta­ruus voi­si olla vie­lä mah­dol­li­nen. Ral­lin toi­sel­la tai­pa­leel­la oli kilo­met­rin pit­kä suo­ra, jon­ne oli har­joi­tus­ten jäl­keen ilmes­ty­nyt mont­tu. Kes­kel­lä suo­raa Vata­sen auto pomp­pa­si mon­tus­ta ja pyö­ri nokan kaut­ta ympä­ri.

Auto hajo­si pala­sik­si, mut­ta ohjaa­mo säi­lyi ehjä­nä. Ari Vata­sen kart­tu­ri sel­viy­tyi kol­huit­ta, mut­ta Vata­sen penk­ki hajo­si rytä­käs­sä. Vata­nen kul­je­tet­tiin heli­kop­te­ril­la pois tapah­tu­ma­pai­kal­ta. Hän miet­tii­kin, että jos heli­kop­te­ri ei oli­si löy­tä­nyt ajois­sa ja kul­jet­ta­nut hän­tä pois onnet­to­muus­pai­kal­ta, ei hän vält­tä­mät­tä oli­si hen­gis­sä.

18 kuu­kaut­ta oli se aika, jol­loin elä­mä koet­te­li mies­tä. Kun fyy­si­nen kun­to alkoi paran­tua, hen­ki­nen puo­li meni samaa vauh­tia alas­päin.

Elä­mään ei mei­nan­nut löy­tyä min­kään­lais­ta valoa, ja Vata­nen oli­kin het­ken aikaan psy­koo­sis­sa. Hän kui­ten­kin noin vuo­den oltu­aan pois­sa ral­li­pii­reis­tä läh­ti kat­so­maan Jyväs­ky­län ajo­ja. Aja­mis­ta seu­ra­tes­sa Vata­nen tun­si pit­kiin aikoi­hin ole­van­sa elos­sa. Elä­mä ei ollut­kaan lop­pu­nut, vaan se jat­kui uudel­la tule­mi­sel­la.

–Välil­lä on kir­kas­ta päi­vän­pais­tet­ta ja välil­lä on kaik­ki mus­taa, Vata­nen kiteyt­tää ral­lin aja­mis­ta elä­män­fi­lo­so­fi­ses­ti.

Tuu­po­vaa­ras­ta läh­te­nyt iso ympy­rä on sul­keu­tu­nut

Tuu­po­vaa­ra ei läh­de mie­hes­tä, vaik­ka mies läh­tee Tuu­po­vaa­ras­ta

Nyky­ään Rans­kas­sa Pro­vences­sa asu­va Vata­nen ajat­te­lee läm­möl­lä Suo­mea ja Tuu­po­vaa­raa. Ari Vata­sen lap­suu­den­ko­dis­sa maan­vil­je­ly oli läs­nä. Vata­sen per­heel­lä oli pie­ni mai­to­ti­la muu­ta­mal­la leh­mäl­lä. Kui­ten­kin Vata­sen isän meneh­dyt­tyä, jak­soi Vata­sen äiti muu­ta­man vuo­den jat­kaa mai­to­ti­lan pitä­mis­tä ennen kuin se kävi lii­an ras­kaak­si.

Nyt kui­ten­kin Pro­vences­sa Vata­sel­la on siel­lä maan­vil­je­ly­ku­viot pys­tys­sä. Van­ha vii­ni­ti­la on muu­tet­tu vil­jan ja laven­te­lin vil­je­ly­ti­lak­si. Näi­den lisäk­si löy­tyy olii­vi­pui­ta, jos­ta he teke­vät omaa olii­viöl­jyä.

Välil­lä Vata­nen itse­kin hyp­pää trak­to­rin rat­tiin, mut­ta myön­tää ettei mie­lel­lään edes ajai­si aamus­ta iltaan pel­loil­la.

–Tuu­po­vaa­ras­ta läh­te­nyt iso ympy­rä on sul­keu­tu­nut, Vata­nen miet­tii.