Kiertoliittymä opiskelijavoimin

Riverian Peltolankadun kampuksen viereistä kiertoliittymää ovat tehneet yhteistyönä kaupunki ja Riverian opiskelijat

Ammattioppilaitos Riverian Peltolankadun kampuksen viereinen kiertoliittymä on saatu lähes valmiiksi. Liikenneympyrää ovat tehneet yhteistyönä kaupunki ja Riverian opiskelijat.

Kiertoliittymän keskiosan rakentamista pääsi seuraamaan työmaa-aitojen takaa koko kesän. Nyt on lähes valmista, ensi vuonna ilmojen taas lämmettyä asennetaan vielä ympyrän keskiosan maksaruohomatto ja istutetaan heinää. Pientä kummastusta on herättänyt, miksi kohde ei ota valmistuakseen, vaikka pinta-ala ei ole kovinkaan iso.

– Isommat konetyöt ja materiaalihankinnat toteutti kaupunki, mutta muutoin kohde on opiskelijoiden opintoihin liittyvänä työnä tekemä ympäristörakenne. Emme halunneet tehdä aikataulusta liian tiukkaa, jotta opiskelijat saivat työskennellä rauhassa. Myös kesän kuumuus aiheutti omat haasteensa, kertoo puistosuunnittelija Paula Lamminsalo Joensuun kaupungilta.

Kiertoliittymän keskiosan suunnitelma on tehty Joensuun kaupungin kaupunkirakennepalveluissa. Kaupungilta otettiin yhteyttä Riveriaan jo suunnittelun alussa ja tarjottiin yhteistyön mahdollisuutta.

Suunnittelussa ja toteutuksessa näkyy opiskelijoiden kädenjälki

Ympäristörakenteen muotoa ja materiaaleja pohdittiin yhdessä Riverian opettajan Ari Peltolan kanssa. Kohteessa haluttiin käyttää kiveä, puuta ja metallia Riverian käsityömuotoilun artesaanien opintoihin liittyvien materiaalien mukaisesti. Lopullinen suunnittelu- ja toteutusratkaisu puukaaresta, logoista ja metallikorien sisäosista on työn tehneiden opiskelijoiden tekemä.

Ympäristörakenteeseen asennetun puukaaren suunnittelu ja valmistus alkoi jo alkuvuonna osana opiskelijoiden opintoja. Haastavassa työympäristössä keskellä liikennettä kesän aikana työhön on liittynyt puukaaren asennuksen lisäksi myös betonikivien, luonnonkivien ja pulveroidun betonin ja liuskekivimuurien asennustöitä.

Osa käytetyistä graniittisista noppakivistä on kierrätyskiviä kaupungin työmailta, joissa noppakiveystä on purettu muun rakentamisen tieltä. Myös kivikorien sisällä oleva pulveroitu betoni on uusiomateriaalia.

Kiertoliittymän rakentamiseen eli ”oppimisurakkaan” osallistuivat asennusvaiheessa käsityömuotoilun artesaaniopiskelija Visa Autti ja käsityöntekijän ammattitutkintoa suorittava Katja Salo. Tarvittavissa maansiirtotöissä auttoi käsityömuotoilun artesaaniopiskelija Eetu Salo.

”Käsityötaidon taideteos”

Opettaja Ari Peltola kertoo olevansa tyytyväinen ja ylpeä opiskelijoiden tekemästä työstä. Hän pitää kiertoliittymää käsityötaidon taideteoksena.

– Työtä tehdessään opiskelijat huomasivat konkreettisesti omien taitojensa kehittymisen. Ei kädentaitoja opi kuin tekemisen kautta eikä niiden oppimiseen ole oikotietä. Ohikulkijoilta saamamme palautteen perusteella opiskelijat ovat onnistuneet työssään, Peltola sanoo.

Peltola kiittää Joensuun kaupungin väkeä hyvästä yhteistyöstä ja avusta tekemisen eri vaiheissa. Kaupungin kanssa tehdyt yhteistyöprojektit ovat hänen mukaansa olleet antoisia ja onnistuneet kaikilla mittareilla mitattuna. Seuraava projekti on jo vireillä.

Aiheeseen liittyviä uutisia