Kun Hammaslahteen maailman turuilta paluumuuttanut Tea Törmänen näki ensimmäisen kampaamolaskunsa, purskahti maailmanmatkaaja nauramaan. –Espoon kerrostalokämpän hinnalla saa täältä ison omakotitalon, Tea vertaa.
Hammaslahdessa varttuneen Tea Törmäsen, 40, tempaisi suuri maailma mukaansa jo 15-vuotiaana. Englanninkieliseen lukioon Kuopioon päässyt Tea ei palannut vuosikausiin kotiseudulle, sillä lukion jälkeen tie vei Lappeenrantaan fysioterapeutin opintoihin.
–Fysioterapeutin työ ei sitten tuntunutkaan loppuelämän ammatilta, joten hain Oulun yliopistoon opiskelemaan biologiaa.
Kandivaiheen suoritettua maantie kutsui jälleen. Tie vei maisterivaiheen opintoihin Englantiin, jossa Tea valmistui Eläinten käyttäytymistieteen maisteriksi vuonna 2015. Tuolloin 32-vuotiaalla Tealla oli jo elämänkumppani Iiro Rantahalvari ja reilun vuoden ikäinen Sandra-tytär.
–Olin aiemmin pelannut amerikkalaista jalkapalloa, mutta sitä ei voinut oikein pelata Englannissa, joten vaihdoin rugbyyn hetkeksi. Halusin kuitenkin jatkaa jenkkifutista, joten muutimme takaisin Suomeen, Espooseen.
Tea aloitti jenkkifutiksen Helsingin Roostersissa. Tehopakkauksen tahti ei suinkaan Suomessa hiipunut, vaan uusi vaihde silmään löytyi tohtoriopinnoista Helsingin yliopistosta.
–Tutkinto jäi kuitenkin kesken, koska päädyin uuteen kansainväliseen ympäristöjärjestöön johtotehtäviin. Huomasin, ettei väitöskirjaa ole mahdollista valmistella samaan aikaan, kun työskentelee vaativissa tehtävissä.
Tulipa kerran korona
Niissä samoissa työtehtävissä Tea on edelleen. Keväällä 2020, kun korona iski toden teolla Suomeen, Tea oli perheensä kanssa vierailemassa lapsuudenkodissaan Hammaslahdessa.
–Se oli vieläpä talvi, kun pääkaupunkiseudulla ei ollut yhtään lunta. Asuimme Espoossa pienessä kerrostaloasunnossa.
Tean ja Iiron toinen lapsi, Enja, oli syntynyt 2018. Korona iski Suomeen toden teolla 2020 kevättalvella. Tea ja lapset jäivät koronan panttivangeiksi Hammaslahteen. Se vaati maailmanlaajuisen pandemian, että Tea ymmärsi mikä elämässä todella oli tärkeää.
Soitin miehelleni, että en halua enää tulla täältä pois.
Kaikki taivaanmerkit alkoivat viitoittaa tietä siihen, että saattaisi olla aika palata takaisin kotiin. Tean vanhemmat asuivat kaksistaan Tean suuressa lapsuudenkodissa, mutta olivat harkinneet talonsa myymistä jo tovin.
–Mummoni kuoli muutama vuosi sitten, ja vanhempani halusivat muuttaa ukin luo Rantakylään, ettei ukin tarvitse muuttaa palvelutaloon.
Teaakin ahdisti ajatus ahtaaseen kerrostaloasuntoon palaamisesta, kun Hammaslahdessa oli jo ehtinyt tottua siihen, että ympärillä on tilaa ja luontoa.
–Soitin miehelleni, että en halua enää tulla täältä pois.
–Siihen mennessä olimme muuttaneet aika monta kertaa, ja hän suostui muuttamaan, sillä ehdolla, ettei ikinä enää tarvitse muuttaa mihinkään, Tea nauraa.
Tea oli aina halunnut asua maalla, mutta otollista aikaa ei ollut vielä tullut. Nyt tuli.

Sisäinen levottomuus poistui
Tean työ oli täysin etänä tehtävää, mutta Iiron sen hetkinen työ ei mahdollistanut etätyötä.
–Iiro on kotoisin Kemijärveltä, eikä hän tunne Hammaslahdesta ketään, mutta hän halusi silti muuttaa tänne, Tea kiittelee. Tea on muuttanut elämänsä aikana kahden-kolmen vuoden välein, mutta nyt muuttoruljanssi on saanut päätöksensä.
–Oloni on ollut aina levoton, mutta nyt se on loppu, täältä minut saa kiikata hautausmaalle, Tea lupaa.
Tea ja Iiro päätyivät lopulta ostamaan Tean lapsuudenkodin.
–Asuntojen hintataso Hammaslahdessa on sellainen, että tämän talon hinnalla ei saada pääkaupunkiseudulta mitään.
Tean ja Iiron omakotitalon lainanlyhennys kuussa on 500 euroa.
–Espoossa maksettiin pienestä kerrostalosta 1300 euroa kuussa vuokraa, Tea vertaa.
Oloni on ollut aina levoton, mutta nyt se on loppu, täältä minut saa kiikata hautausmaalle.
Elämisen halpuus yllätti Tean niin, että hän purskahti nauramaan kuullessaan kampaamon hinnan paikallisessa kampaamossa.
–Pitkän tukan väri ja leikkaus maksoi 80 euroa, Tea hämmästelee.
Pääkaupunkiseudulla hinta on lähes kolminkertainen. Myös harrastukset ovat halvempia, ja niihin hurauttaa Tean mukaan kätevästi sähköautolla, joten bensakaan ei maksa.
Myös Iiro sai töitä asiakaspalvelutehtävistä Osuuspankilta. Iironkin töitä on mahdollista tehdä etänä, joten Hammaslahden lukaalissa nökötetään toisinaan yhdessä etätöitä tehden.
Tean juuret ovat Hammaslahdessa, joten kotoutuminen on ollut helppoa. Iirokaan ei ole suinkaan yksin jäänyt, sillä Tean mukaan pohjoiskarjalaiset ihmiset ovat hämmentävän ystävällisiä.
–Olen asunut oikeasti niin monessa eri paikassa, että on mihin verrata. Ihmiset ovat täällä ihan älyttömän vastaanottavaisia ja ystävällisiä, asiakaspalvelussa ja muutenkin, Tea ylistää.

Kaikkea sopivasti lapsiperheille
Hammaslahtea Tea kiittelee asumisen halpuudesta ja palveluiden runsaudesta, jotka ovat lapsiperheille varsin riittävät.
–Terveyskeskus, apteekki, kirjasto ja edulliset harrastusmaksut, luettelee Tea Hammaslahden plussia.
Hammaslahti sai myös hiljattain valokuituverkon, joten nopea nettiyhteys mahdollistaa sutjakan etätyöpäivänkin.
Luulisi, että seinät alkaisivat kaatua päälle maalaiskunnassa, kun työtkin ovat neljän seinän sisällä. Tean mukaan näin ei kuitenkaan ole, sillä ikiliikkujan sielu Teassa ei vaadi enää asuinpaikan vaihtoa, vaan työmatkat ja harrastukset kodin ulkopuolella pitävät liikkeessä.
–Minulla on säännöllisesti työmatkoja, juuri olen menossa Dubaihin työmatkalle ilmastokokoukseen. Iiron kanssa molemmat viihdymme maaseudulla, emme ihmispaljoudessa.
Täällä on sitä aikaluksusta, on aikaa välillä lukea sohvalla kirjaa ja olla vaan.
–Hammaslahdessa on mukava asua omassa rauhassa, mutta täällä on silti monipuolinen tuttava- ja ystäväpiiri.
Tea on löytänyt kotiseudulta myös kivan lentopalloporukan, ja lapsilla on paljon harrastuksia.
–Perhe ja sisarukseni asuvat täällä, täällä on tukiverkko, jota ei ollut Espoossa. Menoa riittää tuolla Joensuussa, jos haluaa mennä, Tea vertaa.
Aikaluksusta ja talvilajeja
On Tea saanut kuulla ihmettelyjä siitä, että miten he nyt muuttavat paikkaan, “jossa ei ole mitään tekemistä”.
–En allekirjoita tuota lainkaan. Minusta taas pääkaupunkiseudulla ei ole niitä asioita, joita haluan tehdä. Talviurheilumahdollisuudet täällä ovat paljon paremmat, Tea vertaa.
–Elämän laatu on niin paljon parempi täällä, kun arjen pyörittämiseen ei mene rahaa ja aikaa. Täällä on sitä aikaluksusta, on aikaa välillä lukea sohvalla kirjaa ja olla vaan, Tea kehuu.
Selvää on kuitenkin se, että kaikille maaseututaajamaan muutto ei sovi.
–Tänne muuttaessaan täytyy tykätä rauhasta. Pohjois–Karjalassa voit kuitenkin valita, haluatko asua Joensuun kaupungissa vai täällä maalla, Tea muistuttaa.