Intias­ta Suo­meen – tie­teen, työn ja  arvo­jen joh­dat­ta­ma­na

Ses­ha Manu­gu­rin pol­ku Joen­suu­hun ja nykyi­seen työ­hön­sä Dis­pe­lixil­lä ei ole ollut se suo­rin. Intias­ta kotoi­sin ole­va Manu­gu­ri ehti näh­dä ja kokea usei­ta eri mai­ta ja työ­kult­tuu­re­ja, kun­nes löy­si paik­kan­sa Suo­mes­ta ja Joen­suus­ta.                   

Intian ete­lä­osis­sa vart­tu­nut Ses­ha Manu­gu­ri suo­rit­ti koti­maas­saan oman alan­sa kan­di­tut­kin­non, min­kä jäl­keen nuo­ri mies nak­ka­si repun sel­kään ja läh­ti maa­il­mal­le kat­so­maan, mitä sil­lä on tar­jo­ta. 

Ensim­mäi­sek­si tie vei mais­te­rin­tut­kin­non peräs­sä Ruot­siin. Ruot­sis­sa suo­ri­te­tun tut­kin­non jäl­keen oli aika muut­taa Uuteen-See­lan­tiin, jos­sa hän kou­lut­tau­tui filo­so­fian toh­to­rik­si. Mut­ta oli muut­toon hie­man maal­li­sem­pi­kin motii­vi: mies on nimit­täin armo­ton kri­ket­ti­fa­ni.

– Kri­ket­ti oli itse asias­sa perim­mäi­nen syy muu­tol­le. Uusi-See­lan­ti on suu­ri kri­ket­ti­maa ja ajat­te­lin, että voi­sin seu­ra­ta kri­ket­tiä ja samal­la teh­dä tut­ki­mus­ta ren­nol­la otteel­la.

Arvot edel­lä Suo­meen

Uuden-See­lan­nin jäl­keen Ses­ha Manu­gu­ri muut­ti Suo­meen ja Espoo­seen. Hän aloit­ti aka­tee­mi­set opin­not Aal­to-yli­opis­tos­sa, jos­sa vie­räh­ti seu­raa­vat 2,5 vuot­ta. Suo­meen mies pää­tyi, kos­ka Uudes­sa-See­lan­nis­sa oli kor­kean tek­no­lo­gian sek­to­ril­la nih­keäs­ti pes­te­jä tar­jol­la. Toi­saal­ta veri veti takai­sin Poh­jois­mai­hin, oli­han mies viih­ty­nyt Ruot­sis­sa hyvin. 

Ajat­te­lin, että kysees­sä on pie­ni ja rau­hal­li­nen kau­pun­ki, ja se on vas­tan­nut odo­tuk­sia­ni

Opin­to­jen jäl­keen Ses­ha Manu­gu­ri työs­ken­te­li muun muas­sa Mic­ro­sof­til­la, min­kä jäl­keen työ kul­jet­ti mie­hen Joen­suu­hun. Työ­paik­ka löy­tyi foto­nii­kan alal­ta opti­sia raken­tei­ta lisä­tyn todel­li­suu­den näyt­tö­lait­tei­siin val­mis­ta­vas­ta Dis­pe­lixis­tä. Dis­pe­lix kieh­toi ennen kaik­kea sii­tä syys­tä, että työn­ku­va vas­ta­si sitä, mikä Manu­gu­ril­la oli ollut aikai­sem­min Mic­ro­sof­til­la. 

Ses­ha Manu­gu­ri pää­tyi Joen­suu­hun työn joh­dat­ta­ma­na, ja mies myön­tää, ettei hänel­lä ollut uudes­ta koti­kau­pun­gis­taan juu­ri­kaan tie­toa.

– Ajat­te­lin, että kysees­sä on pie­ni ja rau­hal­li­nen kau­pun­ki, ja se on vas­tan­nut odo­tuk­sia­ni, Manu­gu­ri hymyi­lee.

Joen­suus­sa arki ei sinän­sä ole juu­ri­kaan muut­tu­nut Espoon ajois­ta. Päi­vät kulu­vat töis­sä, ja illal­la ren­tou­du­taan har­ras­tus­ten paris­sa. 

– Asuin Espoos­sa nel­jä vuot­ta ennen kuin muu­tin Joen­suu­hun, eikä elä­män­ta­pa­ni ole juu­ri­kaan muut­tu­nut. Menen töi­hin kel­lo 9–10 mais­sa ja tulen kotiin kel­lo 18 aikoi­hin, min­kä jäl­keen ren­tou­dun hyvän kir­jan tai elo­ku­van paris­sa. 

Jotain pie­niä ero­ja sen­tään on. Kuten että Joen­suus­sa pak­ka­nen tapaa purais­ta muu­ta­maa astet­ta kovem­min kuin Espoos­sa. Läm­pi­mil­lä vaat­teil­la sii­tä­kin on sel­vit­ty.

Lins­sei­hin älyä

Dis­pe­lixil­lä Ses­ha Manu­gu­ri toi­mii tut­ki­mus- ja kehi­ty­sin­si­nöö­ri­nä, ja hänen työn­sä liit­tyy aal­to­put­kien val­mis­tuk­seen. Aal­to­put­ket ohjaa­vat ja suun­taa­vat valoa tehok­kaas­ti, jol­loin niil­lä mah­dol­lis­te­taan kuvan­siir­to suo­raan käyt­tä­jän näkö­kent­tään niin, että kuva sulau­tuu ympä­röi­vään todel­li­suu­teen.

Suo­mek­si sanot­tu­na kysees­sä ovat äly­lins­sit, joi­ta käy­te­tään lisä­tyn todel­li­suu­den näy­töis­sä.

Kehi­tys­työ­hön liit­tyy olen­nai­ses­ti se, että lins­seis­tä halu­taan teh­dä hel­pos­ti käy­tet­tä­viä. Manu­gu­ri kol­le­goi­neen tekee lins­se­jä pää­asias­sa labo­ra­to­riois­sa ja ste­rii­leis­sä huo­neis­sa, mitä kaut­ta lins­sei­hin saa­daan nii­den par­haat omi­nai­suu­det esil­le.

Tut­ki­muk­ses­ta käy­tän­töön on Suo­men vah­vuus

Ses­ha Manu­gu­ri on opis­kel­lut tai työs­ken­nel­lyt nel­jäs­sä eri maas­sa, ja sel­vää on, että Suo­men, Ruot­sin, Uuden-See­lan­nin ja Intian työ­kult­tuu­reis­sa on ero­ja. Suo­mel­la ja Ruot­sil­la on pal­jon koke­mus­ta tek­no­lo­gian kehit­tä­mi­ses­tä perus­tut­ki­muk­sen poh­jal­ta, kun taas esi­mer­kik­si Uudes­ta-See­lan­nis­ta ei löy­dy vas­taa­vaa osaa­mis­ta. 

Ses­ha Manu­gu­ri on ollut tyy­ty­väi­nen työ­hön­sä Dis­pe­lixil­lä ja toi­voo pää­se­vän­sä mukaan pro­jek­tei­hin, jot­ka saa­tai­siin mark­ki­noil­le jo kah­den tai kol­men vuo­den aika­na

Eri­tyi­ses­ti Manu­gu­ri arvos­taa Suo­men rikas­ta his­to­ri­aa perus­tut­ki­mus­ten sovel­ta­mi­ses­sa. Sil­lä tar­koi­te­taan tie­teel­li­sen perus­tut­ki­muk­sen tulos­ten muun­ta­mis­ta sovel­let­ta­vaan muo­toon, esi­mer­kik­si käy­tän­nön inno­vaa­tioik­si, tuot­teik­si tai tek­no­lo­gioik­si. Nokia on täs­tä hyvä esi­merk­ki.

Ses­ha Manu­gu­ri on ollut tyy­ty­väi­nen työ­hön­sä Dis­pe­lixil­lä ja toi­voo pää­se­vän­sä mukaan pro­jek­tei­hin, jot­ka saa­tai­siin mark­ki­noil­le jo kah­den tai kol­men vuo­den aika­na. Jokai­nen päi­vä Dis­pe­lixil­lä on eri­lai­nen, mikä sopii hänel­le hyvin.

– En juu­ri­kaan suun­nit­te­le elä­mää eteen­päin, vaan haluan elää päi­vän ker­ral­laan.

Ris­kin­ot­toa kai­va­taan enem­män

Ses­ha Manu­gu­rin mie­les­tä Suo­mes­sa on erit­täin kor­kea kou­lu­tuk­sen taso, mitä monet muut­kin Suo­meen muut­ta­vat arvos­ta­vat. Toi­saal­ta Manu­gu­ri kokee, että suo­ma­lai­ses­sa työ­elä­mäs­sä ei uskal­le­ta ottaa ris­ke­jä samal­la taval­la kuin mones­sa muus­sa maas­sa.

Hän­tä mie­ti­tyt­tää muun muas­sa Suo­men kon­ser­va­tii­vi­nen talous­a­jat­te­lu, mikä tekee nuor­ten työl­lis­ty­mi­ses­tä vai­ke­aa. 

– Suo­men tuli­si kan­nus­taa ris­kin­ot­toon, jot­ta se hou­kut­te­li­si lisää nuo­ria ja osaa­jia maa­han. Olen huo­man­nut, että Suo­mes­sa ihmi­set ovat vas­ta­ha­koi­sia ris­kin­ot­toon. Tämän takia ​​on vähem­män mah­dol­li­suuk­sia kas­vaa maa­na.

Manu­gu­rin arkeen tämä ei vai­ku­ta, vaan Joen­suus­sa on help­poa elää ja työs­ken­nel­lä. Eri­tyi­sen pal­jon Manu­gu­ri arvos­taa kol­mea asi­aa suo­ma­lai­ses­sa työ­kult­tuu­ris­sa: luot­ta­mus­ta, väli­tön­tä työ­kult­tuu­ria ja rehel­li­syyt­tä.

Jokai­nen ongel­ma on mah­dol­li­suus

Ses­ha Manu­gu­rin on ollut vai­va­ton­ta solah­taa työ­elä­mään Joen­suus­sa, onhan työ ollut saman­tyy­lis­tä opis­ke­lua­jois­ta läh­tien. Hän on aina kes­kit­ty­nyt ongel­mien rat­kai­suun, ja sama jat­kuu Dis­pe­lixil­lä­kin.

Manu­gu­rin mukaan työ foto­nii­kan alal­la on jat­ku­vaa oppi­mis­ta ja mukau­tu­mis­ta. Foto­nii­kas­sa mies­tä kieh­too eri­tyi­ses­ti se, mihin kaik­keen ihmi­set pys­ty­vät ja mitä kaik­kea voi­daan­kaan saa­vut­taa tule­vai­suu­des­sa. Manu­gu­rin unel­ma on olla muka­na raken­ta­mas­sa rat­kai­su­ja, jot­ka pal­ve­le­vat mil­joo­nia ihmi­siä.

Se, että minun on mah­dol­lis­ta rat­kais­ta ongel­mia, ins­pi­roi sekä töis­sä että työn ulko­puo­lel­la

– Olen hyvin opti­mis­ti­nen hen­ki­lö, joten minul­le jokai­nen ongel­ma on mah­dol­li­suus. Se, että minun on mah­dol­lis­ta rat­kais­ta ongel­mia, ins­pi­roi sekä töis­sä että työn ulko­puo­lel­la. Se saa minut herää­mään aamul­la. 

Sopeu­tu­mi­seen ovat aut­ta­neet myös mah­ta­vat kol­le­gat. Manu­gu­ris­ta on innos­ta­vaa tul­la työ­paik­kaan, jos­sa ympä­ril­lä on todel­la vii­sai­ta ja aut­ta­vai­sia työ­ka­ve­rei­ta.

– Ongel­mia ei rat­kais­ta yksin, vaan tii­mi­nä yhdes­sä. 

Työn vas­ta­pai­nok­si Ses­ha Manu­gu­ri naut­tii monen­lai­ses­ta teke­mi­ses­tä. Vii­kon­lo­put yleen­sä mene­vät tree­naa­mi­sen, elo­ku­vien ja filo­so­fis­ten kir­jo­jen paris­sa. Avan­to­uin­nin mies aloit­ti vuon­na 2021, ja Joen­suu­hun muu­ton jäl­keen hän on pyr­ki­nyt käy­mään avan­nos­sa vähin­tään ker­ran vii­kos­sa.

Pysyy mie­li vir­keä­nä työ­ar­jen kes­kel­lä.

Artik­ke­li on tuo­tet­tu osa­na Joen­suun kau­pun­gin inno­vaa­tio­toi­min­nan eko­sys­tee­mi­so­pi­muk­sen (EAKR) toi­min­to­ja, joi­ta osa­ra­hoit­ta­vat Euroo­pan unio­ni sekä Joen­suun kau­pun­ki.